Mirror cake - trendikäs peilikakku

Olen pidempään haaveillut kyseisen peilikakun valmistamisesta, mutta monien vaiheiden ja kakun teknillisyyden vuoksi ensin piti hieman opiskella, että miten homma hoituu. Tutkittuani eri reseptejä ja katsottuani Youtubesta varmaan kymmenkunta erilaista mirror cake valmistusvideota päätin tarttua kaulimeeni!




Mirror glaze cake- aalto lähti liikkeelle jo kuuluisaksi tulleen Olga Noskovan kakuista, joita pääset ihastelemaan täältä. Ihan hänen tasolleen kakkuni ei ehkä yltä, xD mutta ensimmäiseksi peilikakuksi olen ihan tyytyväinen. :)

Tein mirror glazesta myös oman Youtube-videoni, jos siitä olisi jollekin apua!



Kakkupohja (halkaisijaltaan 16 cm kakkuvuoka)

Käytän kakkupohjassa yhden munan menetelmää:

Ainesosat

  • 1 kananmuna
  • sokeria
  • jauhoja
  • tilkka vanilja-aromia

Valmistusohje

  1. laita uuni esilämpenemään 180 asteeseen
  2. ota 3 samansuuruista lasia ja riko muna yhteen. Mittaa sokereita silmämääräisesti saman verran toiseen lasiin ja jauhoja silmämääräisesti kolmanteen lasiin.
  3. kuohuta muna ja sokerit sähkövatkaimella kevyeksi vaahdoksi
  4. nostele nuolijalla muutamassa erässä jauhot
  5. paista uunin keskitasolla noin 12 minuuttia
  6. anna kakkupohjan jäähtyä rauhassa. Leikkasin kakkupohjan reunoilta noin sentin pois kuvan mukaisesti. Näin mousse peittää koko kakkupohjan ja mirror glaze päällystää kakun kauniin tasaisesti.


Mangomousse

Ainesosat

  • 2 dl kuohukermaa
  • 200 g mangotuorejuustoa 
  • 250 g maitorahkaa
  • 2 dl Bonnen mangososetta
  • 1.5 dl sokeria (tai oman maun mukaan)
  • 6 liivatelehteä
  • 4 rkl sitruunamehua 

Valmistusohje

  1. laita liivatteet kylmään veteen noin 5 minuutiksi
  2. sekoita suurehkossa kulhossa mangotuorejuusto, maitorahka ja mangosose esim sähkövatkaimella.
  3. kuohuta kerma erillisessä kulhossa ja mausta sokerilla.
  4. mittaa sitruunamehu kattilaan ja kiehauta. Poista kattila liedeltä.
  5. purista liivatteista pois ylimääräinen vesi ja lisää sitruunamehun joukkoon. Sekoita hyvin, kunnes lehdet ovat liuenneet nesteen joukkoon.
  6. jäähdyettele liivateneste noin käden lämpöiseksi ja sekoita tehosekoittimella mangososeen joukkoon. Lisää liivateseosta ohuena vanana.
  7. nostele kermavaahto varovasti mengoseoksen joukkoon
  8. laita moussea ensin reunoille ja lopuksi peitä koko kakkupohja. Kopauta kakkua pöytään muutaman kerran ilmakuplien poistamiseksi, Peitä ja laita jääkaappiin hyytymään ainakin 4 tunniksi. 
  9. mirror glaze päällystämistä varten laita kakku pakastimeen yön yli.


Mirror glaze

Ainesosat

  • 8 liivatelehteä
  • 3,5 dl sokeria
  • 1,5 dl vettä
  • 200 g makeutettua kondensoitua maitoa (tätä löytyy esim K-Supermarketeista yleensä kookosmaidon vierestä)
  • 350g valkosuklaata
  • yön yli Jäädytetty kakku

Valmistusohje

  1. laita liivatteet kylmään veteen.
  2. laita sokeri, kondesoitu maito ja vesi kattilaan, jotta sokeri liukenee. Anna kuumentua, mutta älä kiehuta.
  3. purista liivatteista ylimääräinen vesi ja lisää seokseen. Sekoita hyvin, mutta varovasti, jotta seokseen tulisi mahdollisimman vähän ilmakuplia.
  4. sulata valkosuklaa esim mikrossa. Noin 30 sekunnin ajan aina välissä sekoittaen. 
  5. kaada kondensoitu maitoseos suklaan joukkoon ja sekoita varovasti välttäen ilmakuplien muodostumista.
  6. lisää elintarvikeväri. Tässä vaiheessa voit tarvittaessa siivilöidä seoksen ilmakuplien yms poistamista varten. 
  7. anna seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi ennen kuin kaadat sen jäisen moussekakun päälle.


kakkupohjan aineiden mittausmenetelmä

Reunoilta hieman kakkua pois, jotta moussea on sivuilla tasainen pinta


Mangomoussen ainekset
Mirror glazen ainekset








Ei kommentteja