Topin elämää 3: Kissan ulkoilutus

Vaikka kuinka sanoin, ettemme vie Topia ulos, niin arvatkaapa kuka osti kissalle valjaat.. :D



Kasvattaja sanoi, että kerran kun kissan vie ulos, niin se maukuu ovella koko ajan. Tai ainakin haluaa ulos. Noh otamme sen riskin nyt, koska olisi kiva ottaa kissa välillä mukaan, jos menee vaikka kesällä piknikille.

Nahkaiset valjaat oli noin 15 € ja halvempiakin löytyi (ja kalliimpia), fleksiä en vielä ottanut, kun ensin katsotaan miten tuo misu tottuu valjaisiin. Löysin aika hyvän videon youtubesta, jossa annetaan hieman suuntaviivoja, kuinka totuttaa kissa valjaisiin ja hihnaan. :)

Olen lukenut myös, että kissa kannattaa aina kantaa rapussa eikä antaa sen mennä vapaasti. Jos kissan antaa vapaasti tutkia rappuympäristöä, niin se tulee tutuksi ja jos sattuu käymään, että kissa livahtaa ovesta, niin takaa-ajo on melko taattu. :D
Topin ensimmäinen reaktio oli täydellinen lamaannus, kun valjaat olivat yllä. Ei liikkunut eikä sanonut mitään. Oli vain aika järkyttynyt. :D Sitten, kun pääsi pahimman sokin yli, niin alkoi kunnon maassa pyöriminen ja kieriminen. Käveli eteenpäin, niin että vatsa meni lattiaa pitkin ja hyppytyyliä olisi voinut kutsua tönköksi makkaraksi. Alla video Topin kokemuksesta.


Pidimme valjaita illan ja leikitimme ja paijasimme. Topi ei missään vaiheessa ekan kokeilun aikana tottunut valjaisiin, mutta seuraavana iltana järkytys ei ollut enää niin suuri. :)


Hiljalleen totutellaan Topia valjaisiin ja toivotaan,että vielä tän kesän aikana päästäis ulos. 

Käytättekö te teidän kissoja ulkona? Onko lenkki mennyt päin peetä vai onko kissa ollut ihan onnesta soikeena? Kertokaa ihmeessä kokemuksistanne.

Sekin on pakko tässä mainita, että kyllä ärsyttää, kun koiranomistajat pitävät koiriaan vapaana ulkona. (erityisesti yleisillä paikoilla, missä on ihmisiä muutenkin paljon) Sehän on lailla kiellettyä? Mietityttää hieman, että kuinka tuon kissan kanssa edes uskaltaa mennä ulos, kun pian joku hurtta hyppää kulman takaa ja antaa kissalle (ja omistajalle) sydärin.. Pitänee varmaan mennä joskus klo 2 maissa yöllä ulkoiluttamaan, että on tarpeeksi rauhallista... :D

2 kommenttia

  1. Just näin muuten tässä meidän pihalla jonkun mummun ulkoiluttamassa kissaansa. Luulisin, että on eri rotua kun Topi, mutta tosi saman näköinen silti :) Vakoili tiheän puskan läpi toisella puolella olleita rusakkoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin,että SINÄ vakoilit tiheän puskan läpi... xD

      Poista