Työelämä ammatillisen kuntoutukseni jälkeen

Muutama viikko sitten LinkedIn onnitteli minua 2. työsuhdevuosipäivästäni Kuntoutussäätiöllä. Tämä etappi sai minut muistelemaan menneitä ja palasin omiin blogikirjoituksiini. Pakko myöntää, että tunteeni nousivat pintaan.




Viimeisin "check in" ja elämääni liittyvä kirjoitus on päivätty 13. maaliskuuta 2018. Jäin lukemaan omia tekstejäni. Niihin oli jotenkin haikeaa palata ja sen innostamana halusin kirjoittaa tilanteestani nyt 1,5 vuotta myöhemmin.

Jos haluat lukea matkastani parempaan henkiseen hyvinvointiin, niin voit selata aiheen postauksia tästä linkistä.

Olen edelleen terapiassa

Olen käynyt psykoterapiassa joka viikko nyt noin kaksi ja puoli vuotta ja terapian myötä olen oppinut puhumisen ja avautumisen merkityksen. Tiedän, että tää on kliseinen lause ja jollain tasolla mua itseänikin ihan äklöttää sanoa se, (:D) mutta se on vain niin totta. Oon oppinut, kuinka paljon aikaisemmin jätin asioita sanomatta enkä kertonut mun fiiliksistä. Tästä syystä mulla on esiintynyt ahdistusta ja paniikkihäiriö, mikä lopulta johti masennukseen. Asioista puhuminen, kuulluksi ja hyväksytyksi tuleminen helpottaa mun ahdistukseen niin paljon, että avaudun nykyään välillä ehkä liikaakin. Joskus mietin, että kuinkahan mun parhaat ystävät kestävät niitä Facebook chatin avatumisromaanikirjotuksia. #avautuminen :D 

Mietin vielä paljon, että mitä muut musta ajattelee. En tiedä pääsenkö siitä ikinä eroon ja ehkä juuri sen hyväksyminen on keventänyt mun taakkaa. Teen kuitenkin jatkuvasti töitä sen eteen, että teen asioita, joita oikeasti haluan tehdä, sen sijaan, että tekisin asioita ulkoisen paineen kautta. Välillä on pysähdyttävä ja kysyttävä itseltäni, että mitä minä haluan. Muistutettava, että myös mun toiveilla on merkitystä.

Rajojen asettaminen

Mä olen ollut aina aika hukassa mun omien rajojen suhteen. Itseasiassa muistan joskus sanoneeni, ettei mulla ole rajoja ja voin tehdä periaatteessa mitä vaan, kunhan ketään ei satu. Muistan myös kokeneeni, ettei mun toiveilla eikä mielipiteillä ole juuri merkitystä, jos muut ovat tyytyväisiä. Nyt hieman henkisesti kasvaneena en näe, että rajat ovat negatiivinen juttu. Rajoilla me suojellaan meitä itseämme ja pidetään huolta, ettei kukaan kävele meidän ylitse tai käytä meitä hyväkseen ja teemme asioita, jotka ovat meille tärkeitä.

Rajojen asettaminen ei ole mulla kuitenkaan vielä ihan täysin hanskassa. Joskus tosi hyvinä päivinä saatan myöntyä moneen asiaan ja huonoina päivinä työkaverin kysymys yhteisestä lounaasta saa seinät kaatumaan niskaan. Rajojen asettamista on saanut opiskella työelämässä ja välillä on ollut pieniä alamäkiä. Töiden alkamisen alkupäässä työmäärääni hetkellisesti vähennettiin esimiehen opastuksella. Siinä opin, että vain minä tiedän rajani, ei niitä muut näe, joten mun on opittava asettamaan ne. Tällaiset takaiskut eivät ole kuitenkaan huono juttu, sillä niiden avulla opin aina itsestäni lisää.

Älä ylisuorita

Oon aina halunnut antaa itsestäni 110% sille mitä teen. Mun mentaliteetti on aina ollut, että "jos ei tehdä kunnolla, niin miksi tehdä ollenkaan?". Voitte varmaan kuvitella, miten vaativa sellainen ihminen on itselleen, ja kieltämättä, joskus muillekin. Oon kuitenkin oppinut, että vähempikin riittää, voin luottaa tiimiini ja mennä välillä flown mukana. Älä ohjaa virtaa, vaan hyppää virran mukaan.

Stressin ja kiireellisen ajan tullessa ahaa-elämykset ja opit kuitenkin tuuppaavat unohtumaan ja meinaan ajatutua vanhoille raiteille. Olenhan harjoitellut uusia tapoja vasta noin kaksi vuotta, kun vanhat tavat ovat olleet minussa 29 vuotta. Koen kuitenkin, että jo pelkästään asian tiedostaminen on edistystä ja muistutan itseäni, että kaikki ei tapahdu sormia napsauttamalla.

Apukeinot

Terapia on tietenkin yksi isoimmista ja tärkeimmistä asioista, mikä on ollut avuksi, vaikka silläkin saralla on vielä tekemistä. Lisäksi olen lukenut erilaista kirjallisuutta terapeuttini vinkistä.

Haluan antaa erityismaininnan kirjalle Tärkeintä tänään. Minä en itseasiassa ole lukenut tätä kirjaa, vaan törmäsin sen sivutuotteeseen Tänään -työkaluun. Hankkimani työkalu on ikään kuin kalenterin, priorisoinnin ja päiväkirjan yhdistelmä. Suosittelen tutustumaan, jos haluat selvittää, että mikä on juuri sinulle tärkeintä elämässäsi. Kirja auttaa sinua, mutta matka ja lopputulos on kuitenkin sinusta itsestäsi kiinni.

Työni Kuntoutussäätiöllä on antanut, ja antaa, paljon. Saan jatkuvasti omaan elämääni apukeinoja erilaisista kuntoutukseen ja jaksamiseen liittyvistä tutkimuksista, kokeiluista ja tapahtumista. Työpaikan positiivisella, hyväksyvällä ja kannustavalla ilmapiirillä on ollut myös suuri merkitys.

Kalenteri toimii muistikirjanani. Vuodan ajatuksen kalenteriin, jolloin se ei enää kuormita päässäni, vaan palaan siihen sille varatulla ajalla. Olenkin melko hullu "aikatauluttaja". Kalenteri on mulla värikoodattu sateenkaaren väreissä ja se on lähestulkoon mun raamattu. :D 

Harrastus. Olen aina lukenut siitä, kuinka harrastus auttaa, antaa motivaatiota ja innostaa. Olenkin kokeillut vaikka mitä: uintia, kuntosalia, tanssia, maalausta, saippuan tekoa, askartelua, ulkona lenkkeilyä.. Kaikki ovat olleet oikein mukavia, mutta mikään ei tuntunut ihan sellaisesta, joka nappaisi kunnolla mukaansa. Tiesin, että luonnossa kävely ja oleminen helpottaa mun oloa ja kotiin on ihana palata ulkoilun jälkeen. Pelkkä lenkkeily oli kuitenkin kuolettavan tylsää.

Luonto ja linnut

Halusin antaa tälle oman kappaleensa, vaikka sopisikin apukeinot -otsikon alle. Lintuharrastuksesta on tullut niin iso osa mun elämää ja se toimii mun mieltä rauhoittavana meditaationa.


Tämä alkoi siitä, kun mun mies huomasi, että osasin suurin piirtein linnut lokki, sorsa, pikkulintu ja joutsen. Siinä se. Hän alkoi pikkuhiljaa ulkona ollessamme kysellä, että "Maiju, mikä lintu tuo on?" ja enhän minä niitä tiennyt.

Koska olen Maiju, suorittaja ja haluan antaa itsestäni 110%, aloin googlailemaan ja opiskelemaan eri lintulajeja. Muistan vieläkin miehen yllättyneen reaktion, kun hän kysyi sorsasta, että mikä lintu ja osasin ylpeänä vastata "Sinisorsa, tunnetaan myös nimellä heinäsorsa." Muutama kuukausi vierähti ja mies hankki minulle lintukirjan sekä kiikarit. Lintukirja onkin nyt kaikista kirjoista ehkä mun elämäni käytetyin. :D



Mun ulkoiluretket alkoivat pitenemään ja nykyään 10 km pituinen lenkki on aika normaalia. Olen myös eri lintuharrastajien Facebook-ryhmissä sekä Lintuyhdistyksen Tringan jäsen. Osallistuin 100 lintulajia vuodessa -haasteeseen ja siitä listasta uupuu enää 3 lintua. Aikaa on vuoden loppuun!

Lintuharrastuksessa yhdistyy luonto, tarkkailu, oppiminen ja valokuvaus. Siinä on monia niitä elementtejä, joista tykkään todella paljon. Se on myös tarpeeksi aktiivista ja vaatii keskittymistä. Tällöin mieli ei pyöri jatkuvasti esim. stressaavassa työasiassa, kuten pelkällä lenkillä yleensä tapahtuu. Se on kuitenkin myös tarpeeksi rauhallista. Kävelytahti on hiljainen, pysähdyt kuuntelemaan ja katsomaan lintua, valokuvaat ja pyrit tunnistamaan. Unohtamatta sitä innostusta, kun näet jonkin uuden linnun. Hyvä, ettei kamera tipu käsistä!

Voi olla, että tänne blogiin tulee enemmänkin juttua liittyen mun lintuharrastukseen. Kuvia on tällä hetkellä paljon ja ajattelin, että vuoden lopussa laitan tänne suosikkini sekä kerron fiilikseni haasteesta muutenkin.

Lopuksi

1,5 vuotta on pitkä aika saada mahdutettua yhteen blogikirjoitukseen, mutta tämä tiivistelmä on ehkä enemmän minulle itselleni. Ajan päästä, kun eksyn tänne taas, on kiva palata menneisyyteen ja muistella näitä tämän päivän fiiliksiä.




Ei kommentteja