Moi! Kuulumisia.

Onkin vierähtänyt jo tovi, kun olen viimeksi kirjoitellut blogiini. Elämä on vienyt mennessään ja otin tarpeellista omaa aikaa, mutta nyt olen täällä taas ja kerron lyhkäisen postauksen muodossa kuulumisiani. :)


Kiipulan ammatillisen kuntoutuksen jälkeen olin noin kuukauden työttömänä työnhakijana, mutta töitä en kuitenkaan vielä tässä vaiheessa etsinyt. Jo ammatillisen kuntoutuksen lopussa mun jatkosuunnitelmani oli hakeutua TEAKiin eli Työllistymistä edistävään ammatilliseen kuntoutukseen. Tämä eroaa edellisestä ammatillisesta kuntoutuksestani siten, että lähes koko kuntoutusaika (3kk) menee töissä työkokeilussa ja työpaikaksi olin sopinut Kuntoutussäätiön.

Samaan aikaan, kun Kiipula loppui, niin mun lyhytterapia päättyi. Lyhytterapia oli tosi antoisa, mutta loppujen lopuksi lyhyt. Sain puolesta vuodesta kuitenkin paljon irti ja koen saaneeni itsevarmuutta muun muassa siihen, että mitä minä itse haluan, mitä ansaitsen(ja mitä en) ja että elämä on liian lyhyt vain muiden miellyttämiseen.
Tarkoituksenani on löytää uusi pitkäaikainen psykoterapeutti (käytän lähteenäni Minduu.fi- sivustoa), jonka suuntaus on kognitiivis-analyyttinen.

Mua pelotti hurjasti se, että sekä Kiipulan kuntoutus, että terapia loppuivat samaan aikaan, mutta mitään järjettömän suurta romahdusta ei tapahtunut. Onneksi. Olo on ollut kuitenkin hieman arka ja alakuloinen. Huomaan, että olen ollut tosi väsynyt ja että mun iloinen energia on hieman hakusessa ja että kaipaan henkilöä, jolle voisin puhua kaikesta avoimesti.
Tiedän kuitenkin, että pieni alakuloisuus silloin tällöin on ihan normaalia, joten siksi en ole ottanut siitä suurta stressiä.

Kaikin puolin kaikki on hienosti ja on niin kiva olla takaisin töissä ja ottaa kiinni "normaalista" elämästä. Kaiken lisäksi nyt olen kahden suloisen tyttölapsen kummitäti! <3

Nugetti 1,5 kk

Haalis eli Liana 2 viikkoa.



Ei kommentteja