Psykoterapian ensimmäinen käynti

On mukavaa huomata ja tuntea, että asiat menevät omassa elämässä jollain tavalla eteenpäin. Ammatilliseen kuntoutukseen on nyt laitettu hakemus ja lyhytterapian ensimmäisessä tapaamisessa käyty.


Toisin sanoen psykoterapian tarpeen kartoitus on nyt tehty. Kävin kaksi kertaa psykologilla noin 1,5 tunnin sessioissa, jonka lisäksi mulla oli kaksi puhelinaikaa samalle henkilölle. Psykologi suositteli mulle lyhyterapiaksi (eli noin 20 käyntikertaa) kognitiivis-analyyttista psykoterapiaa, mikä keskittyisi mun sosiaaliseen ahdistukseen. Tää lyhytterapia toimisi mun tukena, jos (tai kun) aloitan ammatillisen kuntoutuksen ja palaan takaisin työelämään. Tämän lisäksi tarkoitus olisi jatkaa pitkäaikaisterapialla lyhytterapiakäyntien jälkeen.

Nyt tosiaan toivon, että pääsisin kyseiselle ammatilliselle kuntoutuskurssille, jotta jopa jouduin niihin ns inhottaviin sosiaalisiin tilanteisiin, joissa en osaa olla ja toimia normaalisti. Terapian avulla opettelen uuden toimintamallin itselleni ja hankin työvälineet siihen, että osaan käsitellä vastaantulevat vastoinkäymiset sen sijaan, että vetäydyn ja yritän vain päästä tilanteesta pois.

Tarkoitus on myös vahvistaa mun itsetuntoa, oppia se, että saa olla pahamieli ja itkeä, saa olla vihainen ja itsekäs, ja ettei kaikki pahat asiat ole mun syytä. On ok olla oma itsensä eikä tarvitse esittää jotain muuta mitä on, sillä se "oikea" Maiju on myös ihan kiva tyyppi.

Kognitiivis-analyyttinen psykoterapia
Terapeutti ja potilas tutkivat ja havainnoivat yhdessä potilaan oireilua ja kokemuksia, ja pyrkivät jäsentämään ongelmien taustalla olevia sisäistyneitä asetelmia, toimintatapoja ja selviytymismalleja. Tarkoituksena on yhdessä löytää uudenlainen jäsennys, joka toimii potilaan työvälineenä, hänen pohdintojensa apuna, terapiatuntien ulkopuolella ja vielä terapiajakson jälkeenkin.
Lue lisää täältä www.katyhdistys.fi/terapia

Ensimmäinen terapiasessio meni hyvin ja toimi ns tutustumiskäyntinä. Täysin on vaikea vakuuttua terapeutin ja mun yhteensopivuudesta vain yhden käynnin perusteella, mutta ainakin vaikutti osaavalta ja mukavalta. Noin 45 minuutin jälkeen sain mukaani kyselylomakkeita kotiin täytettäviksi. Nämä käydään läpi sitten seuraavalla kerralla, joka on samaan aikaan ensi viikolla. :) 

Ihanan ystävän Lucyn sanat
Siitäkin tietää, että tapaaminen meni ihan ok, sillä jaksoin hyvin käydä tsekkaamassa morsiusparin ja muutaman muun henkilön kanssa tulevan alkukesän häiden juhlapaikan! Todistusaineistona selfie (tai welfie)! ;)

Morsian keskellä ja kaasot molemminpuolin :) 


3 kommenttia

  1. Kiva kun löysin blogisi. Paljon yhtymäkohtia :)

    Pinja
    http://varjovisioita.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Pinja. Kiitti kommentista. ^_^ On kiva kuulla, että löydät itsesi tekstistäni, mutta samalla tavallaan tosi harmillista. Ymmärtänet mitä tarkoitan. Voimia sinne <3

      Poista
  2. Kiitos jakamisesta. Minä myös sisarelleni ehdotin, että ehkä jonkinlainen lyhytterapia tai terapeuttinen valmennus voisi tehdä hänelle hyvää. Ilmeisesti nyt hänellä on aika varattuna. Hän myös kärsii ahdistuksesta. Mukava kuulla että sinulla oli hyviä kokemuksia!

    VastaaPoista