Pizzaan sain idean täältä
Pohjan tein itse tosi helpolla ohjeella.
Pizzapohja
- n. 5 dl vehnäjauhoja
- 1 ps (11 g) kuivahiivaa
- 1 tl suolaa
- 2 dl vettä
- 1/2 dl oliiviöljyä/rypsiöljyä
- Laita uuni esilämpenemään kiertoilmauunissa 200 C (normissa n 225 C)
- Ota kraanasta 2dl n. 40 C vettä kulhoon. Veden lämpötila on sopiva, kun se tuntuu kättä kuumemmalta.
- Sekoita joukkoon kuivahiiva.
- Lisää kaikki muut aineet ja alusta, kunnes pohjassa on hyvä sitko ja irtoaa kulhon reunoista.
- Pistä esim vesihauteeseen kohoamaan noin 15 minuutiksi.
- Vaivaa ylimääräinen ilma taikinasta ja kauli sopivan kokoiseksi leivinpaperille
Mausteöljy
- 1/2 dl oliiviöljyä tai rypsiöljyä (tai vaikka sekoitus näitä kahta)
- 2 isoa kynttä hienonnettua valkosipulia
- 1 teelusikka suolaa
- 1/2 teelusikkaa pippuria
- 1 teelusikka oreganoa
- 1 teelusikka tulista chilijauhetta
Sekoita aineet keskenään kulhossa
Täyte
- Kanaa (käytin Lidlin Fajitas kanaa)
- 2 kpl Pirkka mozzarella 125g/200g pussia
- 1/2 punasipuli
- 1 syöntikypsä avokado
- n 10 kirsikkatomaattia
- (valkosipulia)
Paista kana pannulla ja anna jäähtyä. Jäähtymisen jälkeen paloittele haluamaasi kokoon. Leikkaa sipuli. Viipaloi mozzarella.
- Levitä öljyä KEVYT kerros pizzapohjan päälle.
- Laita mozzarella, Asettele kana, Ripottele sipuli ja valkosipuli.
- Pistä uunin keskitasolle n 20 minuutiksi
- Kuori ja viipaloi avokado ja puolita kirsikkatomaatit. Lisää pizzan päälle. (Huom! avokado tummuu tosi nopeasti, joten avokadon pilkkominen kannattaa jättää ihan viimetteeksi)
Ei kommentteja