Kotitekoista Intialaista!

Tein vähän aika sitten itse meille Intialaista ruokaa, kun tykätään kovasti. Kaikki mausteetkin löytyy meiltä jo valmiiksi kaapista. Muutama kyseli reseptin perään, joten tässä se nyt on. Tiedoksesi kuitenkin, että tähän ruokaan kannattaa varata riittävästi aikaa. :)




Liha laitetaan marinoitumaan vähintään tunniksi, tai vaikkapa yöksi. Myös raidan tulee maustua rauhassa, joten nämä kaksi tehdään ensin.

Lihan marinadiin tarvitset

  • 3 maustamatonta ja luutonta kanan rintafilettä (tai kanan ohutleikkeleitä, kuten minulla oli)
  • 1 tl sitruunamehutiivistettä
  • 125 g maustamatonta jugurttia
  • 6 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl inkivääritahnaa
  • 2 tl suolaa
  • 2 tl juustokuminaa
  • 2 tl garam masala mausteseosta
  • 2 tl paprikamaustetta
  1. sekoita aineet kulhossa keskenään ja lisää joukkoon paloitellut/viipaloidut kanat. Anna marinoitua vähintään 1h
  2. pujottele tunnin marinoineet kanat grillitikkuihin ja paista kanat uunissa n 200 asteessa n 15 minuuttia.

Raitaan tarvitset

  • 1 dl maustamatonta jugurttia
  • 1 tl sitruunanmehua
  • 1 tl kokonaisia kuminan siemeniä
  • 0,5 dl raastettua tuorekurkkua
Sekoita aineet kulhossa keskenään, peitä esim kelmulla ja laita maustumaan jääkaappiin.


Naanleipään tulee varata aikaa, sillä sitä kohotellaan kaiken kaikkiaan 1,5 h. Paistoaika on kuitenkin lyhyt. 

Naanleipään tarvitset

  • 1 kuivahiivapussi
  • 2 dl vettä
  • 0,5 dl sokeria
  • 3 rkl maitoa
  • 1 kevyesti vatkattu kananmuna
  • 2 tl suolaa
  • 7 dl jauhoja
  • sulaa voita voiteluun
  • seesamin siemeniä (vapaaehtoinen)
  1. sekoita kuivahiiva kädenlämpöiseen veteen
  2. lisää joukkoon sokeri, maito, kananmuna ja suola
  3. sekoita joukkoon jauhot ja vaivaa pehmeäksi taikinaksi
  4. laita taikina kohoamaan hyvin öljyttyyn kulhoon tunniksi
  5. 1 tunnin kuluttua vaivaa taikinasta ilma pois ja muotoiile haluamasi kokoisia naanleipiä. itse tein vain kaski suurta naanleipää (joista tuli kieltämättä myös melko paksuja, mutta mahtuivat yhdelle pellille). Muotoiltuasi leivät laita leivät kohoamaan liinan alle vielä 30 minuutiksi. Laita nyt uuni esilämpenemään 250 asteeseen. Laita myös paistopelti uuniin kuumenemaan.
  6. voitele naanleivät voilla ja ripottele päälle seesaminsiemenet.
  7. paista naanleipää 3-7 minuuttia riippuen leivän koosta. Naanleipä palaa herkästi, joten psysy skarppina! Nämä minun kaksi leipääni olivat uunissa 7 minuuttia uunin ylätasolla.
    Huom! leipä kohoaa uunissa.
  8. otettuasi leivät pois uunista, peitä ne foliolla, niin leipä pysyy mehevänä.

Kastikkeeseen tarvitset

  • 1 rkl öljyä
  • 1 rkl voita
  • 1 sipuli
  • 6 valkosipulin kynttä
  • 2 rkl inkivääritahnaa
  • 2 tl juustokuminaa
  • 2 tl kurkumaa
  • 2 tl jauhettua korianteria
  • 2 tl paprikamaustetta
  • 2 tl chilimaustetta
  • 2 tl garam masala mausteseosta
  • 2 tl suolaa
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 500 g tomaattimurskaa
  • 2 dl kuohukermaa
  • tuoretta korianteria 
  1. sulata voi öljyn kanssa paistokasarissa tai kattilassa.
  2. lisää kattilaan pilkottu valkosipuli ja sipui ja kuullota miedolla lämmöllä.
  3. lisää joukkoon kuivat mausteet: juustokumina, kurkuma, jauhettu korianteri, paprikamauste, chilimauste, garam masala ja suola. Sekoita hyvin. Anna mausteiden aktivoitua pannulla muutama minuutti
  4. lisää inkivääritahna sekä tomaattipyre
  5. sekotia joukkoon tomaattimurska ja lämmitä lähes kiehuvaksi.
  6. lisää joukkoon kuohukerma
  7. laita joukkoon kanat ja sekoita hyvin. 
  8. ennen tarjoilua ripottele päälle silputtua tuoretta korianteria

    Anna maustua miedolla lämmöllä kannen alla, kunnes olet valmis tarjoilemaan salaatin ja naanleivän kanssa. Myös riisiä voi keittää mukaan, mutta meillä naanleipä toimii riisin korvikkeena. :) 














Ei kommentteja