Tee-se-itse jäätee

Tänään teki mieli drinkkiä, mutta halusin jättää juomastani alkoholin pois. Tuli sitten pohdittua,että mitä aineita kotona on jo valmiiksi ja hokasin, että jäätettä ei ole tullut itse tehtyä! Tuli muuten ihan SUPER virkistävää!

1 litran jääteehen tarvitset
  • 1 litra noin huoneen lämpöistä vettä
  • puolikas appelsiini tai sitruuna
  • 4 teepussia (käytin Greenfieldin lemon spark teetä)
  • seuraavat aineet ovat valinnaisia:
    - sokeria/makeutusainetta oman maun mukaan
    - hunajaa oman maun mukaan
    >> käytin itse 2 rkl sokeria 2 tl makeutusainetta ja puoli teelusikkaa hunajaa
  • per lasilliseen voi lisätä myös esimerkiksi muutaman ruokalusikallisen verran Sprite-limua, maustettua vissyä, simaa(jota itse kokeilin. nam) tai alkoholijuomista tilkka siideriä tai olutta! Vain taivas on rajana :D
Valmistusohjeet
  1. ensimmäiseksi muistutan,että laita jäitä valmistumaan pakkaseen ;)
  2. pistä litran vesimäärään hautumaan 4 teepussia ja viipaloi puolikas appelsiini joukkoon.
  3. anna seistä huoneen lämmössä 2 h, jonka jälkeen poista teepussit
  4. lisää joukkoon haluttu määrä sokeria, makeutusainetta, hunajaa


Jäitä lasiin reilu määrä, nautiskele! ^_^

Ei kommentteja